
World E-Sports Masters eli lyhyemmin WEM on päättänyt lopettaa Counter-Strike 1.6:n tukemisen ja tiputtaa sen pois turnausvalikoimasta.
PCGames.com.cn-sivuston mukaan tapahtuman järjestäjät kertovat, että koska CS 1.6 -joukkueet lopettavat pelaamisen tai siirtyvät Global Offensiven pariin, olisi entistä vaikeampaa kutsua kahdeksan parhainta joukkuetta mukaan turnaukseen. Tästä johtuen CS 1.6 ei ole enää mukana WEM-tapahtumassa.

WinFakt-organisaatio on päättänyt erottaa ruotsalaisen CS 1.6 -miehistönsä ja samalla lopettavat kokonaan 1.6:n tukemisen.
Aiemmin

Lemondogs-nimellä tunnettu joukkue
liittyi organisaatioon toukokuussa. Heinäkuussa joukkue koki ensimmäisen muutoksen, kun

Björn "
THREAT" Pers ilmoitti lähtevänsä tiimistä ja lopettavan pelaajauransa. Hänen tilalleen joukkueeseen tuli

John "
wenton" Erikssonin, joka oli pelannut aiemmin ruotsalaisessa a2g-miehistössä.

Tänä aamuna
uutisoimme 
Emil "
FYRR73" Karlssonin lähtevän

WinFaktista. Samalla kerroimme myös huhuista, joiden mukaan Emil olisi liittymässä

fnaticin riveihin. Aiemmin tänä iltana nämä huhut muuttuivat todeksi, kun fnatic uutisoi uudesta pelaajasta 1.6-tiimissä.
FYRR73 korvaa

Richard "
Xizt" Landströmin, joka siirtyi

Ninjas in Pyjamas -miehistöön aiemmin tässä kuussa.

Reilu viikko sitten HLTV.org-sivusto
uutisoi huhusta, jonka mukaan

Emil "
FYRR73" Karlsson on aikeissa lähteä

WinFaktista. Kyseisessä uutisessa mainittiin myös, että hän olisi aikeissa liittyä

fnaticin CS 1.6 -miehistöön.

Viime viikolla HLTV.org-sivusto uutisoi

SK Gamingin Counter-Strike 1.6 -miehistön mahdollisesta kaatumisesta. Heidän saamien tietojen mukaan kolme joukkueen pelaajaa

Robert "
RobbaN" Dahlström,

Patrik "
f0rest" Lindberg sekä

Christopher "
GeT_RiGhT" Alesund olivat lähteneet organisaatiosta. Pari päivää myöhemmin kyseiset kolme pelaajaa oli poistettu SK:n teams-sivulta. Ja tänään SK Gaming ilmoitti asiasta virallisesti, että he ovat erottaneet CS 1.6 -joukkueensa.

Toukokuussa
uutisoimme 
Lemondogs-miehistön liittymisestä belgialaiseen WinFakt-organisaatioon. Nyt joukkue on kokenut ensimmäisen muutoksen kokoonpanossaan uudessa organisaatiossa.

Björn "
THREAT" Pers on ilmoittanut lähtevänsä WinFaktista ja samalla lopettavansa pelaajauransa. Syyksi hän ilmoitti halunsa panostaa muihin asioihin elämässään.

Saksassa päämajaansa pitävän organisaation SK Gaming:n toimitusjohtaja

Alexander "TheSlaSH" Müller, on kertonut haastattelussa Hltv.org:lle, että viime vuoden GameGunen mestari,

SK Gaming Counter-Strike 1.6 -joukkue jättää Espanjassa pidettävän turnauksen väliin.

Tomi "
lurppis" Kovanen suuntaa ensi viikonlopuksi

Malesiaan, missä hän ottaa osaa The AEC Malaysia -tapahtumaan, joka toimii Malesian karsintoina Asia E-Sports Cup -turnaukseen. Karsinnat järjestetään Invasion Cyber Zonessa, joka sijaitsee Kuala Lumpurissa.

Sunnuntaina
uutisoimme muutoksesta fnaticin kokoonpanossa, kun

Rasmus "
GuX" Ståhl ilmoitti lopettavansa pelaajauransa. Samalla kerroimme, että fnatic tulee tiedottamaan uudesta pelaajasta tämän viikon aikana, ja aiemmin tänä iltana he tiedottivat uuden pelaajan liittymisesti CS-miehistöön.

Maailman parhaiden Counter-Strike 1.6 -tiimien joukkoon kuuluva

fnatic osallistui viime viikonloppuna
DreamHack Summer 2012 -laneille, mistä joukkue nappasi voiton. Joukkueella on muutenkin mennyt hyvin viime aikoina, mutta nyt edessä on muutoksia, sillä yksi sen pelaajista on ilmoittanut pelaajauransa lopettamisesta.

Counter-Strike 1.6 on ehtinyt olemaan jo kuusi kautta Intel Extreme Masters -tapahtumassa tarjoamassa fantastisia hetkiä elektronisessa urheilussa. Näyttää kuitenkin siltä, että IEM jättää hyvästit CS 1.6:lle eikä se jatka enää ainakaan pääpelinä.

Toukokuun alussa käynnistyi fnatic PLAY CS 1.6 -liiga. Mukana nähtiin lukuisia Euroopan kärkitiimejä eikä yllätyksiltäkään vältytty.
Lohkovaiheessa ei pahemmin yllätyksiä nähty, sillä ainakin a-lohkosta jatkoon etenivät

eSrael,

WinFakt sekä

ESC Gaming. Ukrainalaisen Natus Vincere -miehistön peli ei toiminut odotetulla tavalla ja syynä tähän on varmasti heidän AWP-pelaajan,

Yegor "
markeloff" Markelovin lomailut. Eikä Na'Vin tilalle tullut KerchNET-miehistökään pystynyt uhkaamaan kolmen edellä mainitun jatkopaikkoja.

Fnatic PLAYn järjestämässä Counter-Strike 1.6 -liigassa on viimein saatu lohkovaihe päätökseen ja on aika siirtyä pudotuspeleihin.
Lohkovaiheen saaminen päätökseen venyi hieman suunnitellusta aikataulusta, kun

ESC Gamingin pari ottelua jouduttiin siirtämään, mutta kyseiset ottelut saatiin vihdoin ja viimein eilen pelatuksi.

Noin viikko sitten
uutisoimme, että

WinFakt-organisaatio päätti erottaa suomalaisen CS-tiiminsä. Nyt organisaatio on ilmoittanut uuden kynärimiehistön liittymisestä organisaatioon.
Jatkossa WinFaktia kynärikentillä edustaa aiemmin

Lemondogs-nimestä tunnettu tiimi. Kokemusta joukkueesta löytyy melko mukavasti, sillä suurin osa joukkueesta on pelannut aiemmin

fnaticin tai

SK Gamingin riveissä. Joukkue on saalistanut myös mukavasti menestystä, kuten esimerkiksi 2. sija

DreamHack Winter 2011- sekä 3. sija

IEM World Championships 2012 -tapahtumasta.

Aiemmin tällä viikolla
uutisoimme, että belgialainen WinFakt-organisaatio päätti erottaa suomalaisen CS 1.6 -tiiminsä. Paistit-nimellä aiemmin pelannut miehistö ei ollut ilmoittanut suunnitelmistaan fnatic PLAY -liigaan liittyen.
Nyt asiat ovat kuitenkin ruvenneet selviämään, sillä

eestraliksen korvaa entisen WinFakt-miehistön liigassa. Mutta toisin kuin

KerchNET:n korvatessa Natus Vinceren, eestraliksen ei tarvitse pelata WinFaktin aiemmin pelaamia otteluita uudestaan, vaan ne tulokset jäävät voimaan. Näin ollen eestraliksella on lohkovaiheessa edessään enää vain pelit

fnaticia,

SK Gamingia sekä

Anexista vastaan.